torstai 9. toukokuuta 2013

3. treenit: lihaskuntoa


Juoksukoulun kolmansissa treeneissä meitä valmensivat Runner’s High:n Hannu ja uutena valmentajatuttavuutena paikalle tupsahti Simo Wannas.  Porukka jaettiin aluksi kahteen ryhmään (rauhallisen vauhdin ja pikkusen reippaamman vauhdin porukkaan) kun suunnattiin lämmittelylenkkoselle maastoon. Verkan jälkeen tehtiin tuttuun tapaan koordiksia ja vähän venyteltiin lihaksia. Ohjelmassa oli juoksijan lihaskunto, eli tällä kertaa ei päästykään kirmaamaan sen kovempaa. Säästeltiin vähän HCR-juoksijoiden kipeitä kinttuja (muutama juoksukoululainen olikin hienosti käynyt vetämässä puolimaratonin ja tullut silti treeneihin, arvostan!) :D Ja oli kyllä itelläkin jalat taas sen verran rasittuneet, että ihan hyvää teki tällainen erilainen treeni. Tehtiin siis ympyrän muodostelmassa urheilukentällä erinäisiä lihaskuntoliikkeitä, joita Hannu & Simo vuorotellen päähänsä keksivät. Meidät pistettiin tekemään mm. askelkyykkyjä, vatsoja, keskivartalon hallintaan keskittyviä liikkeitä, selkiä, kylkiä, punnerruksia, pohjelihaksia vahvistavia liikkeitä ja hoovereita (miun lemppari!). Kuntopiiristä selviydyttyämme hölköteltiin pari kertaa vielä nurmikentän ympäri ja treeni oli tältä erää paketissa. Kaikki juoksukoululaiset saivat vielä Runner’s High:lta lihaskunto-ohjelman, niin voivat sitten kotonakin treenailla ahkerasti (Ps. laitoin mailitse kaikille, jotka olivat ilmoittaneet listaan sähköpostiosoitteensa. Jos joku jäi ilman, niin minulta voi sitä kysellä). Itse ajattelin testata ohjelmaa viikonloppuna J



 

Seuraavat treenit ovat siitä jännät, koska silloin valmentajan rooliin astuvat mie & Ava! Suuntaamme keskuspuistoon pidemmälle lenkille ja siellä tehdään mm. mäkivetoja ja ties mitä muuta kivaa keksimmekään J
Terkuin
Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti