Oon löytänyt uuden ihastuksen kohteen, nimittäin
triathlonin. Oisin halunnut jo viime vuonna käydä testaamassa tätä lajia, mutta
mokoma jalkavaiva esti sen. Tänä kesänä mua ei sitten pidätellytkään mikään ja
ilmoittauduin Vantaan triathlonille, joka pidettiin kesäkuun alussa. Menin
rohkeasti perusmatkalle (1,5km/40km/10km), vaikka jotkut kehottivat aloittamaan
ensin vähän lyhyemmästä matkasta kun ensi kertaa lajia kokeilee. En tietenkään
totellut :D
Kerkesin osallistua avovesiuintikurssille ja käydä
Kuusijärvellä märkkärin kanssa pulikoimassa pari kertaa ennen koitosta.
Bianchia olin käynyt myös ulkoiluttamassa muutamia kertoja ennen kisaa, mutten
mitenkään hirveästi ollut ehtinyt valmistautumaan. Totesin toukokuussa nimittäin,
että oon vielä reissussa yhden viikon eikä sen jälkeen ollut kauaa aikaa ennen
kisaa, joten missä välissä mie ehdin valmistautua kunnolla?
Eka triathlon alkoi jännittää ihan urakalla. Mietin, että
mihinköhän aikaan siitä olisi mahdollista selviytyä ja pääsenkö edes maaliin ja
mitä jos pyöränkumi puhkeaa. En osaa vaihtaa sitä :D Viime hetken valmistautumiseeni kuului
youtube-videoiden kattominen triathlon vaihdoista, learning from the best ;)
Meillä oli työpaikan kesäjuhlat vielä edellisenä iltana ja
siellä eräs työkollegani heitti, että mun pitäis päästä alle 2.50 aikaan.
Silloin meinasin, että johan siinä saa tykittää aika haipakkaa, että sen alle
menee. Mutta kaikista hurjimman tavotteen sain kuulla itse kisapäivänä, kun
ystäväni Sini tokaisi, että kyllähän miun nyt 2.30 aikaan pitäis päästä. Dream
on! Sehän nyt oli ihan hullun kova aika, enkä uskonut sitä ollenkaan
realistiseksi.
Kisapäivänä mentiin yhdessä Sinin kanssa Vantaan
Kuusijärvelle ja onneksi oli muuten kaveri mukana, koska triathlon kisaan pitää
raahata niin paljon tavaraa, että eihän siitä millään yksin selviäisi. Ylläri
myös, että oli tosi kurja keli alkuun ja satoi vettä L Huolestuin jo, että miten
pyöräilyosuus mahtaa sujua, jos tie on ihan märkä. Saatiin vietyä tavarat ja
pyörä paikoilleen ja sitten seurasi kisainfo, jossa käytiin läpi kisan kulku ja
vaihtopaikat ym tarpeelliset tiedot. Tämän jälkeen oli aika alkaa kiskoa
märkäpukua päälle. En juurikaan kerennyt lämmittelemään. Uimalakki ja lasit
päähän ja ajanottochip nilkkaan ja ei kun karsinaan odottamaan lähtölaukausta.
Että jännitti!
Starttasin uinnin ihan toisesta laidasta, enkä joutunut
pahimpaan rynnäkköön taikka yliuitavaksi. Uinti meni omaa vauhtia painellen ja olin
siinä vaiheessa jo aika maani myynyt, kun tuntui etten pääse kenenkään ohi –
kaikki vaan menee mun ohi, ja sekös kismitti :D Jossain vaiheessa harhailin
vähän siellä sun täällä, kun huomasin ettei lähelläni ollutkaan ketään ja tulin
poijulle ihan toisesta suunnasta kuin muut. Järvessä suunnistaminen on yllättävän
hankalaa. Heitettiin kaksi 750m lenkkiä ja mulla oli aikatavoitteena alle 30
min, mutta uinnin aikana tuntui ihan siltä, että painelen jotain 40 min vauhtia.
Kun nousin viimein järvestä, pohkeet alkoi kramppailemaan saman tien, ja
ajattelin mielessäni, että onneksi juoksun aika ei ole ihan vielä. Vaihtopaikalla
töpeksin numerolappuni kanssa, kun se ei millään meinannut mennä oikein päin.
Laitoin sen vissiin yhteensä 5 kertaa päälle, ennen kuin meni oikein päin. Pyöräilyssä mulla oli taas omat ongelmani, koska en saanut toisen jalan klossia
kiinni koko matkan aikana – kuvitella! En edes ymmärrä, miten se voi olla
mahdollista?! Olin aika kimpaantunut kehnosta uinnista ja lähdin sitten
fillarilla ohittelemaan edellä menijöitä vauhdikkaasti. Koko ajan olin vaan
huolissani polkimesta, miksen saa sitä kiinni.. Pyöräillessä vedettiin neljä
10km lenkkiä ja siinä pääsin ohittelemaan porukkaa ihan mukavasti.
Pyöräilyosuudessa oli peesikielto ja piti olla todella tarkkaavainen, ettei vaan
aja liian lähellä edellä ajavaa ja joudu sakotettavaksi.
 |
| Miksi kaikissa kuvissa näyttää siltä, että oon kisaamassa ihan yksinäni? :D |
Pyöräilyn jälkeen koitti viimein suosikkiosuuteni, eli
juoksu. Vaihtopaikalla laitoin sykemittarin ranteeseeni jotta pääsisin seuraamaan
vauhtia, mutta jostain kumman syystä, mittari ei vaan toiminut. Se ei näyttänyt
vauhtia, vaikka miten yritin sitä ränklätä. Ja taas ärsytti :D Juoksu oli niin
erilaista kun yleensä juoksukisoissa – pohkeet kramppaili vähän väliä ja askel tuntui
ihan kauhean raskaalta. Ajattelin juoksun aikana, että tässä mennään varmaan
jotain tunnin kympin aikaa, niin takkuiselta se tuntui. Vaikka joku taisi
katsojista huudella, että kevyen näköisesti menee, niin siltä ei kyllä
tuntunut. Jokaisella tankkauspisteellä oli pakko litkiä urheilujuomaa, ettei
krampit pahenisi. Juoksuosuudella pääsin taas ohittelemaan muita, mikä
tsemppasi mukavasti. Juoksun aikana kerkesin taas miettimään, että voi jesta
jos nyt olisi puolimatka kyseessä.. Sellaiselle en kyllä ihan treenaamatta
lähtisi.
Juoksun loppuvaiheessa kuulin, että naisten sarjan nelonen
oli tullut maaliin ja siinä vaiheessa kävin ajattelemaan että moneskohan itse
olen tällä hetkellä.. Vihdoin ja viimein maali häämötti edessä ja hommasta oli
selviydytty. Loppuaika oli 2:31:36, mikä oli todellinen yllätys kuten oli myös
sijoitus: 6. Hämmästelin myös väliaikoja, sillä uinnin olin vetänyt aikaan
29:57 (nippa nappa alle tavoitteen), pyöräily oli mennyt yli odotusten (1:12:31)
ja juoksu kulkenut myös kovaa (45:07). Vaihdoissa olin sitten viipynyt vähän
kauemmin..
Innostuin ekasta triathlonista sen verran, että
ilmoittauduin aika pian Joroisten pikamatkalle. Aluksi pikamatka tuntui melko
iisiltä, kun matkat olivat puolet lyhyempiä kuin Vantaalla ja uinti vieläkin
lyhyempi (eli 400m/20km/5km), mutta toisaalta siinä pitääkin vetää joka osuus
täysillä. Pikamatkalle lähdin kovin odotuksin ja havittelemaan alle 1:10 aikaa.
Kuuntelin automatkalla John Legendin tsemppibiisiäni ”My head’s under water but
I am breathing fine..” Sopii just hyvin uintiosuudelle :D Taas kerran
valmistautuminen jäi aika minimiin enkä kerennyt edes pulahtamaan veteen ennen
starttia. Kylmiltään vaan! Uinti meni samaan tapaan kuin Vantaalla, omaa vauhtia
painellen. Ja taas tuntui siltä, että muut viilettää paaaaljon kovempaa – niin
kuin tekivätkin. Ekassa vaihdossa tunaroin kunnolla. En meinannut saada
fillarikenkiä jalkaan, numerolapun hakaneula irtosi ja jouduin virittämään sen
uudelleen . Tässä vaiheessa meni muutama kisaaja mun ohi, kun sähläsin
tavaroideni kanssa.
 |
| Kisakynnet piti toki laittaa kuntoon! |
 |
Pyöräilyosuudella painelin kovempaa kuin Vantaalla – olihan
tietty matkakin lyhyempi. Mutta jälleen sama ongelma: klossit eivät menneet
kiinni. Argh! Vasta joskus 10 km jälkeen sain viimein molemmat jalat tiukasti
kiinni polkimiin. Pyöräilyosuudella mentiin yhden tytön kanssa vähän väliä
toisistamme ohi, mutta onneksi pääsin vaihtopaikalle kuitenkin ennen häntä.
Vaihdossa krampit ilmoittelivat taas itsestään ja mietin, mitähän juoksusta
tulee.. Ilman pikanauhoja mulla kesti lenkkareiden sitomisessa sen verran
aikaa, että taas pari kilpailijaa pääsi ohi. Juoksu tuntui tällä kertaa paljon
paremmalta, mutta oli vähän masentavaa juoksennella yksin. Pääsin ohittamaan
alkumatkasta pari tyttöä, mutta sen jälkeen en ketään oman sarjan kilpailijaa
nähnyt. Reitti oli myös aika hidas, koska käännöksiä oli paljon ja niissä
vauhti pääsi laskemaan. Taaskaan mulla ei ollut kelloa, joten olin autuaan
tietämätön omista kilometriajoista. Loppuvaiheessa mulle alkoi puskea
vilunväreitä, joten saatoin kärsiä pienestä nestehukasta – oli kuitenkin varsin
kuuma keli eikä mulla ollut vaihdossa mitään juomaa. Juoksuosuuden alussa oli
heti tankkauspiste, mutta siinä kerkesin ottamaan vain kaksi kulausta energiajuomaa.
Selkeästi siis liian vähän. Maaliin ennätin viidentenä ja loppuaika oli
1:10:36. Olin aika pettynyt suoritukseeni :D Kismittää superhitaat vaihdot,
joissa annoin tasoitusta ja tietty uinnissa on vielä paljon parannettavaa. Seuraavana päivänä oli huippua olla katsojan roolissa ja tapittaa silmä kovana kavereiden suorituksia puolimatkalla!
Olisin mennyt tänä kesänä vielä Hauhon triathlonille, mutta
siinä kävikin ohraisesti ja matkanteko tyssäsi jo ennen kuin pääsin
edes kisapaikalle. Nyt ei kun treenaamaan heikkouksia ja ensi kesänä uudelleen
kisaamaan triathlonin parissa J
Varoituksen sana: tähän lajiin jää helposti koukkuun ;)
-Tiina
